KIRJOITUKSIA KELLARISTA: SYYSKUU 2017

Kesä on saatu sekoiltua kasaan ja on aika aloittaa jälleen syksy myös TVO:lla! Yliopistot ja muut koulut ovat alkaneet, ja jos olet aikaisemmin Tevikseen tutustumatta jättänyt turkulaisopiskelija, nyt kannattaa saapua katsomaan keikkoja ja ottamaan osaa esimerkiksi uusien iltaan 7.9. Tässä blogitekstissä poimintoja syyskuun tapahtumista.

TVO eli Turun Varsinais-Suomalainen Osakunta on perustettu vuonna 1928. Opiskelijatoiminnan lisäksi Tevis on vuosien saatossa tullut tunnetuksi varsinkin underground-musiikin kehtona. TVO:n klubitilat sijaitsevat Logomon vieressä Köydenpunojankadulla, ja klubin lavalle nousee vuoden mittaan kymmeniä esiintyjiä uusista marginaalibändeistä pitkän linjan kulttiorkestereihin. Musiikin lisäksi TVO:lla nähdään myös muita kulttuuritoimijoita, esimerkiksi teatterin saralta.

7.9. Uusien ilta TVO:lla

TVO on osakunta, mutta vaikka et yliopistolla opiskelisikaan, voit silti tulla mukaan Teviksen toimintaan! Uudet jäsenet ovat aina tervetulleita ja myös erittäin toivottuja. Toiminnan ydin on siis keikkojen järjestämisessä, ja keikkailloissa riittää kaikenlaista hommaa: lipunmyyjiä tarvitaan iltoihin 1-2, ja sen lisäksi jonkun pitää tietty myydä ihmisille kaljaa ja muita alkoholituotteita. Tarjoilijan hommiin pääsee myös ilman anniskelupassia, mut jos sulla sellainen on, niin se on hyvin erinomaista.

Jos lipunmyynti tai kaljanmyyminen ei tunnu omalta touhulta, voit tulla muuten mukaan keikkajärjestelyihin, pyörittämään levyiltä väliaikamusiikkia bändi-iltoihin eli aloittaa uransa deejiinä, tai tulla muuten vaan hengaamaan fiiliksellä messiin! Lisää infoa saat uusien illasta.

9.9. Motelli Skronkle, Luuranko, Toni Kandelin, Herrat J

Lauantaina 9.9. on luvassa hyvin mielenkiintoinen ilta. Lavalle nousee turkulainen taiteilija Toni Kandelin, varsin shamanistista menoa tarjoileva duo Herrat J, uudella kokoonpanollaan ensimmäistä kertaa esiintyvä Luuranko sekä 90-luvulla aktiivisimman luomiskautensa elänyt kulttibändi Motelli Skronkle!

Skronklen musiikkia on erittäin vaikea, ellei mahdoton kuvailla. En siis ryhdy nolaamaan itseäni sen enempää, kuuntele kappale ”Kirjailija” ja ymmärrät enemmän:

https://www.youtube.com/watch?v=lY6tMnGadVQ

Vaikeasti lähestyttävä orkesteri soittaa poikkeuksellisen koukuttavaa askeettista balkanialais-blues-teatterimusiikkia (kuvailin näköjään kuitenkin), joka samaan aikaan vieraannuttaa että imaisee mukaansa. Erikoinen soitinvalikoima, sopivan vinksahtaneet sanoitukset ja kaiken kruunaava tiukka ote omaan tekemiseen ovat Motellin rakennuspalikat. Tämän bändin keikalla voi luultavasti tapahtua mitä vain. Siksi olen järjestänyt itseni lauantaiksi paraatipaikalle, Teviksen lipunmyyntitiskille. Tule kokemaan elämys!

21.9. Fjordwalker (RU), Trivial Zero, Äänitäry

Punkin, heavyn ynnä muun ryskäämisen lisäksi Teviksellä pääsee näkemään myös muiden genrejen sankareita. Torstaina 21.9. luvassa on ambienttia ja kokeellista instrumentaalimusaa.

Fjordwalker on venäläisen Alex Polianin ambient-projekti. Unenomaisia maailmoja seilaavat kappaleet (vai sanoisinko peräti: taideteokset) yhdistelevät niin synthwavea kuin downtempoakin. Poliani on ehtinyt esiintyä Fjordwalkerina 16 eri maassa, syyskuussa Fjordwalker kiertää Suomea viikon verran. Odotettavissa on upeita tunnelmia! Eikä tässä vielä kaikki: lavan hra Polianille lämmittää Trivial Zero ja Äänitäry! Tämä on sitä parempaa nannaherkkua. Kaiken lisäksi genreen vihkiytynyt kämppikseni ylisti Fjordwalkerin taannoista Bar Kuka -keikkaa, joten mitä enää epäröit.

Kuuntele: Fjordwalker – ”Breath”

https://www.youtube.com/watch?v=CqjELH947BU

22.-23.9. Unta. Kaun Viisi (mm. Huminoita, Church of Void, Antti Alanko, SAPATA jne)

Unta. Kauan tulee taas! Surinaa, doomia, pörinää ja metallia tarjoileva minifestivaali tarjoaa kahden päivän aikana Teviksellä 10 erilaista artistia, joista nostan nyt esiin pari.

Perjantaina lavalle nousevat proge-post-rockia soittava Huminoita, psykemenoa tarjoileva The Aeon, doomheviä paiskova Church of Void sekä heviä, psykedeliaa ja stoneria sekoittava Warp Transmission. Sekoitus on mielenkiintoinen! Sopiva tasapaino raskasta menoa ja trippaavia soundeja. Turkulaisille nämä tamperelaiset veijarit ovat tuttuja viime vuoden Kiarama III -bileistä. Jos et nähnyt Warp Transmissionia silloin, kannattaa heitä tulla väijymään nyt Tevikselle.

Meno jatkuu hengästyttävänä lauantaina 23.9. Teviksellä esiintyvät kitarataiteilija Antti Alanko, mystistä doom rockia soittava Sapata, psykedeelistä avaruus rockia esittävä Multishiva, rehellistä doomia tulkitseva Caskets Open sekä Abyssion, jonka musa on psyke-bläkkistä.

Kotiyleisön edessä esiintyvä Antti Alanko on kielisoitinvirtuoosi. Mies tarjoilee omien sanojensa mukaan hypnoottis-meditatiivista olotilamusiikkia, ja hypnoottista se todella on! Taidokaasti soitettuja kauniita kappaleita, jotka rauhoittavat mielen, miehen soittoa voisi kuunnella vaikka kuinka kauan! Paljon keikkoja herra kyllä tekeekin. Muista Unta. Kauan -esiintyjistä erottuva artisti, joka kyllä mystisyydessään istuu porukkaan mainiosti.

Kuuntele: Antti Alanko – ”Bentonia”

https://soundcloud.com/antti_alanko/bentonia-rehersal-tape

TVO SYYSKUU 2017

7.9. Uusien ilta TVO:lla

https://www.facebook.com/events/289086868241778

8.9. TYRMYS’s Back To School gig night

https://www.facebook.com/events/296109874188904

9.9. Motelli Skronkle, Luuranko, Toni Kandelin, Herrat J

https://www.facebook.com/events/854719628014930

15.9. Häiriköt, Burger Weekends (DE), Tohtori Koira, Suudelmat

https://www.facebook.com/events/138231383442180

16.9. Death Trip, Steel Mammoth, Seremonia & Sunniva at TVO

https://www.facebook.com/events/129871010966003

21.9. Fjordwalker (RU), Trivial Zero, Äänitäry

https://www.facebook.com/events/122240385088425

22.-23.9. Unta.Kauan Viisi

https://www.facebook.com/events/153810125145299

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s