Oulu, saatana

TVO:n hippidaameista ja Päähine- sekä Ponnari-Mikosta koostuva delegaatio vieraili Oulun Hässäkkäpäivillä 3.-5.7., ja Hippidaami-Rosten ja Päähine-Mikko muistavat tapahtuneen näin:

Radio on mediana kuollut, korkeammille tahoille kiitos Turun kaupungin musakkiosaston lainakamasta. Musiikkiselviytymispakkaus auton sterkoissa huutaen lähdemme kuka missäkin kunnossa kello 8 perjantaiaamulla, 3.7. Armon vuonna 2015. Suuntana Teviksen delegaatiolla on Oulun Hässäkkäpäivät, nuo päivistä hässäkkäisimmät ja Oulun punk- ja hc-festareista oululaisimmat. Ja hooceimmat. Ja punkeimmat.

Pienissä mielissämme spekuloimme soittoaikatauluja, ajo-ohjeita ja sunnuntain get togetheria oululaisten alakulttuuritoimijoiden kanssa. Mitä siellä sanotaan? Päätämme että Jenkka hoitaa puhumisen. No niin, ajomatkaa jäljellä enää seitsemän tuntia viisikymmentä kahdeksan minuuttia näiden puheiden jälkeen.

Ensimmäinen pysähdys Loimaan Citymarketilla. Päähine-Mikko kertoo pelkäävänsä hevoisia. Petymme välittömästi patonkitiskin tarjontaan ja alkoholittomaksi Lasso-olueksi naamioituneeseen marjapuurolitkuun. Paikalliset ovat saaneet vihiä hippidaamien ja punkkarien läsnäolosta. Taivaanrannassa alkaa erottua talikkoja ja soihtuja, tuuli tuo mukanaan alkukantaisen messuamisen. “Kerettiläiset! Paskaks vaan ja palamaan! Ugatsugaugatsuga!” Nyt vittuun täältä.

Koskibaari tulee vastaan Jyväskylän ulkopuolella. Kyläkauppa-anniskeluravintolasta saa jäätelöä siivouskaapista ja Karhua vitriinistä.  Ensimmäinen kuski luovuttaa auton avaimet seuraavalle, Mikot sentään. Pysähdyspaikkana Koskibaari jossain Jyväskylän laitamilla. Toistaiseksi kaikki hanskassa. Kuskeja vaihdetaan ja perille päästään. Viimeinen kuski uunista ulos ja hotellille. Aparthotel Forenum rautatieaseman edessä: miten kauhean kivaa ja kätevää maksaa kaksikymmentä euroa kahdesta yöstä per naama, lyödä koodi seinään sisääntullessaan ja nauttia lyksöriös huoneistostaan silence timea aikavälillä 07-22 kunnioittaen. Naapurissa palvelee Tarmon kyläkauppa, myös eksoottinen näky etelän ukoille ja akoille.

Älypuhelinkeisari selvittää reitin älypuhelimellaan, mutta kohtaamme roadblockin ja myöhästelemme muuten niin sään pitävästä sekuntiaikataulusta. Oulujoen rantamat ovat idyllistä tuijotettavaa, eikä pieni sade haittaa maisemareittiä kulkevia. Kukaan ei tietenkään ota mitään kuvia vaikuttavista näkymistä. Olemme hämmästyneitä kaikesta näkemästämme kaiken aikaa, Oulu ei ole entuudestaan kovin tuttu kaupunkina tai mielentilana. Koski pauhaa ja vaahtoava virta tuo mieleemme Guinnessin. Kaljaa! Lisää kaljaa! Vankilassa vaikutttaa rauhalliselta.

Delegaatio lampsii sisään Hässäkkäpäivien festarialueelle juuri kun Räjäyttäjät on viimeistelemässä Silmienvaihtajien ”Kesäaika”-biisiä J.Nousiaisen hurjalla kitarasoololla. Ykän pubin tarjoamat huurteiset tuopit maistuvat erinomaisilta 11 tuntia kestäneen matkan jälkeen.

Missaamamme Räjä-show’n jälkeen sisälavalla tykittelee Bonehunter varsin perinnetietoista speed/thrash metallia delegaation arvion mukaan. Farkkuliiviä, tukkaa ja sooloja; lavalla tuntuu olevan hyvä meno. Ulkona sataa ja jengi pakkautuu anniskelu- ja röökikatoksiin Laybacksin aloittaessa. Amerikanpunkkia on kuunneltu, huomaamme. Dwyers tulee mieleen mutta kotiinpäin on vedettävä siinä että Eemeli on ”vähän” parempi laulaja. Ydintuho möykkää sisätiloissa äkäisesti. Kunnon paahtoa ilman helvetin häiritseviä hevijuttuja, hyvät vokaalit ja muutenkin asiallinen kokonaisuus.

Siirrymme valtaamaan anniskelukatoksesta parhaat paikat ja päihtymystila lähtee tasaiseen kasvuun. Pax Americanakin saa nauttia sateesta, mutta yleisöä riittää onneksi myös taivasalle. Satrun saksofonin ryydittämä punk rock rullaa hyvin (vaikka tuo puhallin tällaisessa musiikissa aivan turha onkin), mutta meno on vahvasti mallia 2003 sanoitusten käsitellessä Irakin sotaa ja Monsantoa. No ei kai siinä, punk rock ja sillee. Ravage Ritual jää meiltä näkemättä keskioluen myötavaikutuksen vuoksi. Festarin odotetuin esiintyjä delegaation keskuudessa on espanjalais-itävaltalainen Suicidas. Melodista punk rockia espanjaksi laulettuna ja hyvin uppoaa. Hitit ”Vertigo” ja ”Corriendo a Ciegas” jopa niin hyvin että delegaation edustaja muiden ilahdukseksi laulaa mukana sanoja joita ei ymmärrä lukioespanjapohjalta. Tyylikäs bändi lunastaa odotukset täysin. Aamuinen Lasso-olut- ja patonkitiskipettymys unohtuvat näyttävästi.

Salitossut ja meleerattu harmaa huppari on unohtunut osalta Turkuun joten M.O.R.A.:n metallinen hc ei ihan istu kaikkien mieltymyksiin. Saatanan aggresiiivinen meno ja tiukkaa soittoa, toteaa delegaation salitossuihin ja harmaisiin huppareihin henkisesti pukeutuneet hippidaamit. Puolet delegaatioistamme arvostaa, puolet ei tajua bändin hienoutta. Väkivallan uhka ja rivien repeytymisen potentiaali on todellinen.

Yhteishenki löytyy jälleen ja erimielisyydet unohdetaan. Olutta litkitään vielä Lapinpolthajien tahtiin. Keikka keskeytyy joksikin aikaa kun eräs innokas festaroitsija lyö ikävästi päänsä Tukikohdan asfalttipihaan. Fiksuina ihmisinä bändi pitää tauon soitannastaan kunnes ambulanssi saapuu noutamaan loukkaantuneen punkkarin, joka onneksi nousee omin jaloin sairasauton uumeniin. Keikasta emme muista kyllä yhtään mitään edes sen aikana. Lähimuistia tiedustellaan festareiden löytötavaratoimistosta tuloksetta.

Ponnari-Mikko on selvittänyt hotellia lähimmän, neljään asti aukiolevan karaokemestan ennen kuin Turusta on liikuttu metriäkään. Ensi töiksemme harhailemme maailman suurimmassa ja kauneimmassa puistolabyrintissa tunnin pari. Eksynyt tyttönen liittyy seuraamme kuvitellen, että tiedämme minne olemme menossa. Onnea hänelle. Psykedeelisiä kuvia otetaan. Harhaudumme vahingossa koko konkkaronkka neljään asti aukiolevaan yökerhohelvettiin. Yökerho oli paikallinen Lyni. Vertailemme ravintola-alan ammattilaisina miten säädäntö, valvonta, hoivaaminen ja kontrollointi eroaa Lounais-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Oulun viinajumalatarkastaja saattaa olla leppoisampi kaveri tai direktiivit erit. Poistumme matkamuistomyymälän kautta hotelliin, jossa juomme jääkaapissa olleen yhden olutpullon neljään pekkaan solidaarisesti, totta kai. Olemmehan anarkisteja ja muita sekopäitä.

Seuraava päivä koittaa. Festivaalialueelle palatessamme Oulun keskustan ja matkakaljamyymälöiden kautta löydämme neljään asti aukiolevan karaokebaarin, jonne alunperin suunnittelimme menevämme yöllä. Paikallinen Lyni lisätään hakkauslistalle. Välivainiota lähestyessä Syriansin soundit raikaavat: onko tämä Jamaika vai Pohjois-Pohjanmaata Pohjanmeren rannalla. Ska ei sytytä, ei ainakaan nyt. Toisia ei koskaan. Istumme mielenosoituksellisesti festarialueenn ulkopuolella. Jamaika loppuu ja siirrymme porttien toiselle puolelle. Lasten Hautausmaa lunastaa valtakunnallisen median hehkutuksen.

Olemme ilahtuneita, emme yllättyneitä, että festivaalikansan kanssa on hauska jutustella ja vaihdella näkemyksiä. Erikoismenon ystävät eivät valvontaa kaipaa, järkkäreillä on silmin nähden tylsää mutta se ei kostaudu kenellekään. Kukaan ei joudu nippuun eikä koppiin. Kainuulainen Yleislakko-fani itkee vieläkin tuoppiinsa kaikkien näiden vuosien jälkeen. Hän järjesti Kajaanissa keikan, jonne saapui yhdeksän Yleislakon kuulijaa. Vastusta -kasetti menee kuumille kiville anniskelutiskin läheisissä pöytäryhmissä. Jostain ilmestyy Fonzie-pinssi farkkuliiviin ja hylätty skeittilauta ja märkä asfaltti kuumottaa.

Joudumme joukkopsykoosiin. Tuntuu, että järkevät muistikuvat katoavat minuutti minuutilta nopeammin. No Shame introna lukee oululaisen sanomalehtijulkaisun tekstiviestipalstalle lähetetyn valitusvirren. Sen jälkeen alamäki alkaa. Ponnari pui nyrkkiä. Paskaa. Lopettakaa. Jengiä rynnii lavalle, ei kylläkään bändiä hakkaamaan.

Hero Dishonest soittaa. Pitissä sattuu ja tapahtuu. Päähine ja Ponnari nähdään rynnimässä ensimmäistä ja viimeistä kertaa koko festarien aikana. Toiselta menee nilkka sijoiltaan, toisella menee känni päähän. Järjestyksenvalvojat eivät tiedä taksin numeroa, mutta älypuhelimien aikakaudella mikään ei ole mahdotonta.

Sunnuntaiaamu lähtee käyntiin kyläkierroksella ja kahvittelulla. Delegaatio on kutsuttu tutustumaan oululaisiin alakulttuurikeisareihin ja -vaikuttajiin. Välivainiossa sijaitsevassa Tukikohdassa on hiljaista. Tapahtuman järjestäjät siivoilevat pihalla todistusaineistoa pois ja arkinen aherrus kolkuttelee kulman takana. Tukikohta eli tilat Rotokselle, Tilaa Kulttuurille ry:lle ja Kulttuuriyhdistys Paskakaupunnille on siunaantunut Oulun kaupungin kautta. Tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, että käytettävissä on näin paljon lääniä DIY-menolle ja vielä uloskantohintaan. Vuokra on siis vähintäänkin kohtuullinen ja Turun taudista ei ole tietoakaan. Emme viittaa bändiin vaan Turun maaniseen pakkomielteeseen purkaa ja paskoa aivan kaikki ihmisille merkittävät rakennukset vituiksi yrittämättä edes kunnioittaa alkuperäistä historiallista ilmettä saatikka tutustua käsitteeseen “kunnostus”. Viimeisimpänä esimerkkinä tästä ilmiöstä Rekisterin, Emmauksen, Aurinkotehtaan ynnä muiden kansoittama vanha polkupyörätehdas, jonka päälle ja ympärille rakennetaan käsittämättömän rumia ja ylihinnoiteltuja asuinrakennuksia. Niin ihanaa.

Mutta takaisin Ouluun ja Tukikohtaan. Entisistä kaupungin viherlaitoksen tiloista tulee mieleen todellakin armeijan tukikohta. Parakkimaisissa rakennuksissa on treenikämppää, kaupunkipuutarhaa, kikkeriä pihalla, keikkapaikkoja kaksin kappalein isommille ja pienemmille tapahtumille, tilaa majoittaa bändejä, toimistoa ja keittiötä. Kuulemme lisää sisäpiirifaktaa ja kiertelemme pitkin poikin maita ja mantuja. Juomme kahvia ja löytötavarakaljaa. Koemme hengenheimolaisuutta oululaisten “kollegoidemme” kanssa, samanlaisia ongelmia liittyen toiminnan kannalta oleellisten tilojen niukkuuteen, asetuksiin ja viranomaisiin, maailmaan jossa raha ratkaisee.

Takaisin maanpinnalle. Kaavailemme tekevämme jonkinlaista muusikkovaihtoa tulevaisuudessa, Suomessa kun välimatkat aiheuttavat kaikenlaista logistista ongelmaa. Keikkoja on kuitenkin kiva soittaa muuallakin kuin omilla maillaan, ja välillä on hauska nähdä lavalla alan yrittäjiä kotoisin muualta kuin aivan naapurista.

Poistumme lahjana saatuja Rotos-paitoja kainalossa autoon, suuntana etelä. Vielä autossakin ihastelemme Tukikohtaa. Vastaavaa ruohonjuuritason keskittymää ei kotikonnuilta löydy. Pitäisikö Turussakin ihmisten puhaltaa yhteen hiileen kovemmalla keuhkolla ja vihainen ahmalauma aseena puolustautua koneistolta. Joukkovoimaa! Barrikadeille! Vaiko vaihtaa oma surkeutensa näennäisesti Tukikohdassa vallitsevaan näennäiseen, oululaiseen Zen-tilaan: näillä mennään ja parhaansa tehdään. Messengerin välityksellä Turkuun kantautuu tieto Pohjan mahdollisuuksista ja jutustelun tuloksista. Bändivaihto herättää heti mielenkiintoa alan yrittäjien keskuudessa.

Kyllä kannatti lähteä.

Leivänpaahtimella otettuja kuvia tapahtuneesta:

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s